Kotisiivous Toijala

Kotisi arvoista siivouspalvelua Toijalassa. Koska aikasi on arvokasta.

Kunnioitamme kotiasi ja pidämme siitä huolta, kuin omastamme. Olemme vastuuvakuutettu ja ennakkoperintärekisterissä. Olet siis oikeutettu kotitalousvähennykseen tekemästämme työstä.

Toimintaperiaatteet

Asiakkaiden kotiin mentäessä kunnioitamme talon sääntöjä. Ehdoton luottamus on tärkein periaattemme. Toimimme vaitiolovelvollisuutta noudattaen.

Siivoustekniikat

Siivoustekniikkamme on hiottu kokemuksen pohjalta unohtamatta oikeaa järjestystä. Aloitamme aina puhtaimmasta siirtyen likaisimpaan. 

Siivoamme luontoa kunnioittaen. Yhdistelemme esimerkiksi höyryä ja biohajoavia puhdistusaineitamme parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. 

Puhdistusaineet

Käyttämämme puhdistusaineet ovat tehokkaita ja turvallisia, mutta ennenkaikkea ekologisia. Iso merkitys on myös kotimaisuudella, pyrimme käyttämään vain kotimaisia tuotteita, niin paljon kuin mahdollista. Käyttämämme  puhdistusaineet soveltuvat myös allergikoille ja yliherkille.

Siivousvälineet

Siivousvälineemme ovat tarkkaan valikoituja laatu ja ergonomia edellä. Nämä asiat vaikuttavat siivoustehokkuuteen ja siihen käytettyyn aikaan. 

Välinehuolto

Kaikki käyttämämme välineet puhdistetaan joka päivä. Mikrokuituliinat ja mopit pestään 90-asteessa. Imurit ja muut välineet puhdistetaan kauttaaltaan, sekä desinfioidaan.

Näin takaamme kotisi puhtauden ja terveellisen asumisen.

Kotisiivouksen hinta

Kertasiivous 39€/h + 10€ käyntimaksu 

Sopimussiivous 36€/h 

Hintamme sisältää kaikki tarvittavat välineet, puhdistusaineet sekä alv 24%

Minimiveloitus 2h

Tekemästämme työstä saat kotitalousvähennyksen.

Huomautukset/ reklamaatiot tehtävä vuorokauden kuluessa työn suorittamisesta

Mitä kotisiivous sisältää:

  • Pölyjen ja tahrojen pyyhintä tasoilta ja pinnoilta (sis.valokatkaisijat, ovenkahvat, jalkalistat)
  • Peilipintojen pyyhintä
  • Mikroaaltouunin sekä lieden pyyhintä
  • Imurointi sis. matot
  • Wc:n puhdistus
  • Lattianpesu
  • Jokainen koti ja sen asukas on kuitenkin yksilö ja on mahdotonta tehdä tarkkaa listaa työtehtävistä. Palvelemme yksilöllisesti, joten kerro rohkeasti mitä haluat. Olemme olemassa sinua varten.


045 7833 9229 Aleksi 

045 7833 3076 Jenni

tai lähettää sähköpostia 

info@kymppirengit.fi